Kevätväsymys – lisää energiaa ja jaksamista!

Terranova Kevätväsymys
Kevätväsymys on tuttua monille, etenkin Suomessa asuville. Vaikka valoisuus on jo lisääntynyt merkittävästi ja pitäisi olla energisempi ja iloisempi, moni kokee olonsa juuri päinvastaiseksi. Kevätväsymyksen oireita voivat olla siis energianpuute, väsymys ja esimerkiksi päänsärky.

Mistä kevätväsymys johtuu?

Auringonvalon ja pimeyden sykli vaikuttaa aivojemme kautta hormonituotantoon kuten unihormoni melatoniinin tuotantoon. Valon lisääntyminen vaikuttaa sisäiseen kelloomme, joka on ohjelmoitu pitkän ja pimeän talviajan mukaan. Kehomme ei ole vielä tottunut lisääntyneeseen valoon ja valoisampiin iltoihin. Unirytmi voi mennä helposti sekaisin, kun aikaisemmin niin luonnollista pimeyttä ei tulekaan samaan kellonaikaan. Aamulla tämä voi kostautua väsymyksenä ja jaksamattomuutena. On myös ehdotettu, että ulkolämpötilan nousu voi laajentaa verisuonia, ja laskea verenpainetta, joka tuntuu väsymyksenä ja haluttomuutena keväällä.

Kuinka voit helpottaa kevätväsymystä?

Ensimmäinen helppo tapa on pitää huolta säännöllisestä unirytmistä ja varustaa makuuhuone niin, että sen saa valoisallakin helposti pimeäksi. Makuuhuoneen lämpötilan ei kannata olla kovin korkea. Myös liikunta virkistää mieltä ja tehostaa mielihyvähormonien, kuten serotoniinin, tuotantoa. Tämä voi olla merkittävä piristysruiske monelle.

Monilla tulee keväällä myös tarve syödä kevyemmin ja tuorevihannesten, marjojen ja hedelmien osuus voi luontaisesti lisääntyä. Kevennetty ruokavalio voi lisätä energisyyttä ja tuoda keholle lisää ravintoaineita. Myös ravintolisillä voi tukea omaa energiantuotantoaan ja jaksamista.

Ravintolisillä puhtia päivään

B-vitamiinit ovat perinteisesti energiantuotannolle merkityksellisiä vitamiineja ja niitä tulisi saada monipuolisesti ja oikeassa suhteessa. Laadukkaassa B-Complex + C -vitamiinivalmisteessa saat kuuriluontoisesti kaikki tarvittavat B-ryhmän vitamiinit sekä niiden toimintaa ja imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. C-vitamiini osallistuu myös kehon energiantuotantoon. Lisäksi imeytymisen ja hyväksikäytön vahvistukseksi tuotteeseen on lisätty erilaisia kasveja, kuten ruusujuurta, ashwagandhaa, venäjänjuurta sekä luontaisesti B-vitamiinirikkaita sinimailasta, persiljaa ja voikukkaa. Tuote on suunniteltu tukemaan stressaavina ja kuluttavina aikoina sekä vahvistamaan samalla myös immuniteettia.

Vibrant Synergy on monipuolinen sekoitus erilaisia adaptogeenisia rohdoksia, joilla voi halutessaan tukea terveyttään. Chlorella-levä ja spirulina sisältävät runsaat määrät lehtivihreää, helposti sulavia proteiineja, vitamiineja, hivenaineita ja entsyymejä. Cordyceps-sieni on taas monen urheilijan suosikki. Reishisientä kutsutaan joskus ”kuolemattomuuden sieneksi”. Sitä on tutkittu muun muassa sen yhteydestä sydänverisuoniston-, immuunisysteemin ja maksan terveyteen. Lisäksi ravintolisä sisältää ashwagandhaa, amerikan ginsengia ja ruusunjuurta.

Magnesium voi auttaa illalla rentoutumaan ja nukahtamaan, lisäksi se osallistuu kehon energiantuotantoon päivällä. Kokeile ilta-aikaan Smooth Mag -magnesiumjauhesekoitusta tai synergististä Magnesium 100 mg -kapselia, jossa on hyvin imeytyvää ja vatsaystävällistä magnesiumbisglysinaattia.

Viherjauheiden elävöittävä ja kehoa emäksisöivä vaikutus voi myös auttaa virkistämään nuupahtanutta kehoa ja mieltä. Viherjauheiden klorofylli eli lehtivihreä on myös tärkeä kehon energiantuotannolle. Green Purity -viherjauhe sisältää monipuolisesti erilaisia emäksisiä vihreitä, kuten voikukan lehteä, vesikrassia, lehtikaalia, persiljaa, punajuurta, nokkosta, kurkumaa, korianterin lehteä ja vehnänorasmehua.

Leave a Reply